Aiemmin Kinuskikissan sivuilta löytynyttä hyvää pohjaa hyödyntäen syntyi todella makoisa kanapizza!
Taikina:
3 dl rasvatonta maitoa
½ pkt hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 rkl siirappia
1 ½ dl kauraleseitä (itse käytin neljän viljanhiutaleita)
6 dl vehnäjauhoja
Täyte:
Persiljasilppua
1 pieni paketti hunajamarinoituja broilerin fileepaloja
1 punasipuli
1 keltainen paprika
150 g paprika-chilituorejuustoa
1 pieni prk persikkaviipaleita
3 dl (n. 100 g) emmental-juustoraastetta
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maitoon. Lisää suola, öljy ja siirappi. Sekoita taikinaan pienissä erissä kauraleseet ja vehnäjauhot ensin puuhaarukalla sekoittaen, sitten kädellä vaivaten. Anna kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä täytteen valmistamisen ajan.
Ruskista broilerisuikaleet. Leikkaa punasipuli ja paprika suikaleiksi. Kuullota kasviksia pannulla öljytilkassa, kunnes ne ovat pehmenneet jonkin verran.
Kauli taikinasta leivinpaperin päällä iso, pyöreä levy. Vedä levy leivinpapereineen pellille. Sivele pinnalle paprika-chilituorejuustoa. Levitä päälle sipuli-paprikasuikaleet, kanat, persikat ja persiljasilppua. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kohota liinan alla 10 minuuttia. Voitele reunat halutessasi munalla ja ripottele reunoille kauralesettä koristeeksi.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.